Yrityksemme

Olemme keskittyneet sähköteknisten tuotteiden maahantuontiin ja myyntiin elektroniikka- ja sähköteollisuudelle. Edustamamme valmistajat ovat yleisesti tunnettuja, alan johtavia yrityksiä. Kuulumme Etola-yhtiöihin, joka on n. 1550 henkilöä työllistävä kotimainen perheyritys.

Toimistomme ja varastomme sijaitsevat lentokentän läheisyydessä Helsingin Suutarilassa. Varastomme kautta pystymme tarjoamaan täsmälliset toimitukset asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti.

Perustamme toimintamme asiantuntevan palveluun, sekä tekniseen että logistiseen osaamiseen. Hyödynnämme logistisesti suuren konsernin edut. Tällä konseptilla ja jatkuvan parantamisen periaatteella pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme kilpailukykyisiä kokonaisratkaisuja, itse tuotteiden sekä palvelujen osalta. Toimintajärjestelmämme on sertifioitu ISO9001 ja ISO14001 standardien mukaisesti.

Historia

Elektroniikkateollisuuden kasvun myötä Etola-yhtiöt suuntasi 1970-luvulla mielenkiintoa myös tähän kehittyvään teollisuuden alaan. Vuonna 1974, silloisen Kumi-Tuote Oy:n puitteissa päätettiin perinteisten toimialojen rinnalle perustaa myös elektroniikkaosasto.

Alussa tuotevalikoima perustui Panduitin markkinoille tuomiin liittimiin. Nopeasti tuotevalikoimaan saatiin myös teholähteet, releet, kytkimet sekä erilaiset anturit. Vuosikymmenen lopulla osasto otti käyttöön kauppanimen ETRA-Elektroniikka.

Vuonna 1995 Etra osti Dielectric Oy:n, johon ETRA-Elektroniikka fuusioitiin vuonna 1999. Näin syntyi ETRA-Dielectric Oy, itsenäinen elektroniikan ja komponenttien maahantuontiin ja tukkukauppaan keskittynyt yritys.

Kuluvan vuosikymmenen aikana yhtiöön on fuusioitu Hexatronic Oy vuonna 2005. Dinlog Oy:n liiketoiminta ostettiin vuonna 2006. Dinlog Oy toimii itsenäisenä tytäryhtiönä vuoden 2007 loppuun. Syyskuun 2007 alussa ETRA-Dielectric Oy:n nimeksi tuli ETRA Electronics Oy. Haluamme uudella nimellämme korostaa alkuperäistä tuotenimeämme, sekä kertoa, että olemme alallamme pysyvä ja luotettava kumppani.

Myyntiehdot

Lataa yleiset myyntiehdot tästä.

Laatujärjestelmä

Toimintajärjestelmämme on sertifioitu ISO9001 ja ISO14001 standardien mukaisesti.